23.8.2009

Ei oppi ojaan kaada

Ilmoittauduin viime maanantaina paikallisen aikuisopiston kursseille:

Ompelukurssi

"Ommellaan vapaavalintaisia vaatteita aikuisille ja lapsille valmiskaavoja käyttäen. Tutustutaan kaavojen valintaan ja niiden muokkaamiseen mittojen mukaan sekä materiaalivalintaan. Opetellaan leikkaaminen ja sujuva työjärjestys, opiskellaan yksityiskohtien valmistusta sekä käytetään ompelukonetta ja saumuria tarkoituksenmukaisesti. "

Saumurikurssi

"Saumurin kesytyskurssi saumurin jo omistaville tai sen hankintaa harkitseville. Opetellaan saumurin peruskäyttöä ja kokeillaan erilaisia saumuriniksejä. Lisäksi tutustutaan muutamiin hyväksi koettuihin saumurin lisälaitteisiin. "

En ole koskaan osallistunut mihinkään ompelukoulutukseen peruskoulun käsityötunteja lukuunottamatta. Suurin osa ns. taidoistani olen kantapään kautta oppinut kokeilemalla, jotain olen äidiltäkin oppinut. Tiedä sitten meneekö pää ihan sekaisin kun on tottunut tekemään omalla tyylillä ja sit pitäisikin oppia oikea tapa.

Ompelukurssi vaan tuppaa aiheuttamaan päänvaivaa =) mitä siellä sitten tekisi? Vaihtoehtoja on paljon:
- lapsille perusvaatetta. Okei joo, paita-housulinja onnistuu itsekseenkin mutta vaikkapa velourhupparit pikku pojille ja pinsessalle ois kiva tehdä, Artulle ensi kevääksi välikausihaalari (by the way osaako kukaan auttaa missä vähän vanhemmassa ottobressa oli sellainen vaaleansinertävän haalarin kaava, ottobre 1/04 tai 4/04 vai joku muu?)
- itselle takki SK:n kantotakin kaavalla, tuulipuku siis takki+housut

Kursseilta odotan aika paljon, en pelkkiä aikaansaatuja ompeluksia vaan juuri sitä tietotaitoa ja omaa rauhaa tehdä keskeytyksettä ;-)

P.s. pieni pläjäys blogattavaa odottaa uutta kaksoisneulaa ja rauhallista hetkeä kunnes ovat valmiita kuvattavaksi. Huomenna haen neulan, muusta ei ole tietoakaan............

16.8.2009

Köyhän miehen lakkahillo


Äitini toi mökiltä pussillisen punaisia karviaismarjoja, osa napsittiin heti parempiin suihin ja lopuista mies keitti ns. köyhän miehen lakkahilloa. Herkkua esim. lettujen kanssa ;-)

KARVIAISMARJA-PORKKANAHILLO

1 l (punaisia)karviaisia puhdistettuna
½ kg porkkanoita hienona raasteena
½ dl vettä
½ kg hillosokeria

1. Marjat ja raaste + vesi kattilaan.
2. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. tunti. Kuori mahd. vaahto.
3. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi.
4. Lisää hillosokeri ja anna kiehua vielä 10 min.
5. Tölkitä.

Tällä ohjeella tuli 5 kpl 200g:n piltti-purkillista.


8.8.2009

Aa-aa-apina

Uskalsin kuin uskalsinkin ottaa hyllystä ihanaisen apinajoustiksen =) Muokkasin hiukan tuota krokotiilipaidan kaavaa, lisäsin leveyttä etu- ja takakappaleisiin ja hihoihin. Nyt on aikas jees. On tuo kuvioiden saaminen suoraan vaan aika kinkkistä. Mä pesen ja rummutan kankaat ennen leikkaamista ja ompelua kun en halua sit mitään kutistumisyllätyksiä valmiille vaatteelle. Kankaat vaan tuppaa pesussa jotenkin kulahtamaan ja venähtämään ja tuntuu et nuo apinatkin veivasi ihan kieroon.


"Mii änd ai" -linja jatkuu. Apinat saivat kaverikseen joustofroteepöksyt koossa 80cm. Ohje ja kaava ottobre 4/08:n Vilkas velourhousut. Ohjeessa pöksyissa on ihan suorat lahkeet, mut ite tykkään et on resori tai kumppari lahkeissa. Näissä siis kumpparit. Samoin vyötäröllä.


Varmaan tarttis nyt siirtyä seuraavaan haasteeseen eli villasukkiin. Täytyy kerätä ensin rohkeutta ja neuloa puikoilla roikkuvat loftit valmiiksi. Paitoja toki teen lisää, Pikku-ukko ja Pinsessa oottelevat omiaan. Niin ja housujakin tarttis lisää ja vaippoja ja hameita, tunikoita...

6.8.2009

Krokodiilimees

Paitatreenit jatkuivat taas illan hämärässä ja aamun valjetessa. Hiukka isompi kaava kuin edellisessä, mut jotenkin ei hyvä edelleen. Hihoja lyhensin ja silti on reilut ja varmaan helmakin sais olla lyhyempi. Toisaalta en sit tykkää et paita nousee pöksyistä jos on liian lyhyt. Miten sitä pitääkin ittelleen tehdä kaikesta niin vaikeeta? Auttaiskos jos lisää sentin tai pari leveyttä tuohon paitaan.. hmm..

Kokeilin samalla kangasväreillä painamista Annikan innoittamana. Noh, kukapa ei haluais itekin yrittää kun Annikan luomuksia kattelee =) Sabluunan krokotiilit täältä , täytynee hyödyntää noita muitakin kuvia ja jatkaa tsi-me&i meiningillä. Trikoo on perusbeigeä eurokankaasta, samoin viheriä resori. Kangasvärit donnon folk Art fabricia.


Tässä kuvaa valmistuneesta, itse krokotiilimees on hiukka hankala kuvattava. Koettekaa saada selvää.


5.8.2009

Reeniä, reeniä

Josko nyt ehtis lopukki päivittää kun aamulla ei ehtiny. Haasteeseen olen tarttunut ja harjoitukset aloittanut. Uhriksi valitsin ihan kämäkökköjämäpaloja hyllystä ja hyvä niin. Alkuun tein Pikku-ukkelille pyjaman johon kokeilin eri tavoin noita resorijuttuja. Koko on about 100cm. Läheisestä eurokankaasta ei saanut ompelukoneeseen kuin 4,0:n kaksoisneuloja, joka osoittautu sitten liian leveäksi. Ainakin mun makuun. Pinsessan parturireissulla haettiin sitten 2,5:n kaksoisneula ja nyt oon tyytyväinen.

Seuraava reenikipale valmistui eilen illalla, Artulle 80cm paita. Kaavan väsäsin jostain ottobren raglanhihaisesta bodysta kun en muuta raglania löytänyt =( joten jos jollain on vihjata mistä sellainen löytyy niin anti tulla vaan. Ompelujäljiltään jo suht jees, mutta aika nakinkuori tolle jäppiselle. Täytyy kokeilla 86 cm kaavaa. Ja joustovampaa trikoota. Jatketaan harjoituksia.




Aika epeli tuo Arttu on =) ikää ensi viikolla 10 kuukautta. Ryömii hirmuista kyytiä ja yrittää nousta ylöspäin milloin mitäkin vasten. Konttaus ei kiinnosta yhtään. Seisoo ja ottaa askelia jos käsistä pidetään kiinni, tosin lantio hytkyy vielä lambadaa. Osaa nousta itse istumaan ja laskeutua siitä takaisin maanmatoseksi. Vilkuttaa ja yrittää taputtaa. Ja juttua piisaa. Reilun kuukauden on melkosen selkeästi huudeltu äitiä. Isiäkin yrittää "Ihhi". Nyt sanavarastoon on tullut "namnam" ruokailun merkiksi ja "Anna" kun jotain on saatava. Jaahas, täytyy mennä. Pikku pojat yhdistivät kykynsä ja levittävät juuri paria muovipussillista tilkkuja pitkin keittiötä. Puuh.....

Pihamaan vadelmapiirakka


Taikina:

100,0 g
voita tai margariinia
2,5-3 dl
vehnäjauhoja
1,0 tl
leivinjauhetta
0,5 dl
sokeria
2,0 rkl
vettä

täyte:

2,0 dl
tuoreita tai pakastettuja vadelmia
1 tölkki
kermaviiliä (200 g)
1 tölkki
ranskankermaa (200 g)
1-2
munaa
2,0 tl
vaniljasokeria
0,5 dl
sokeria

päälle:

vadelmia, tomusokeria


1. Nypi rasva, jauhot ja leivinjauhe sekaisin. Lisää sokeri ja kylmää vettä. Levitä taikina jauhotetuin käsin piirakkavuokaan (halkaisijaltaan noin 24 cm) ja sen reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa 15 minuuttia.

2. Sekoita täytettä varten kananmunat, kermaviili, ranskankerma, sokeri ja vaniljasokeri. Levitä vadelmat paistetulle piirakkapohjalle ja täyte päälle. Jatka kypsentämistä 200 asteessa noin 25 minuuttia. Pienennä loppuvaiheessa tarvittaessa lämpöä.

3. Anna jäähtyä. Koristele vadelmilla ja sirottele marjoille tomusokeria.


Resepti Kotiliedestä.