Hulivilit pyörii jaloissa, joten pikainen päivitys. Nämä kyllä on jo viikon-pari vanhoja juttuja, mutta pistetään talteen anyway.
Esikoisen koululla oli eilen joulumyyjäiset ja sinne huovuttelin BB:a katsellessa avaimenperiä hahtuvan jämistä. Pyörittelin siis ensin hahtuvalankaa pieneksi keräksi, halkaisija n. 2-3cm ja sitten pesupussissa 40-asteen pesuun. Kaupan päälle vielä pyöräytys kuivausrummussa ja tämmösiä niistä tuli.
Arttu sai Metsola-haalareiden kaveriksi 80cm raglanpaidan vanhalla tutulla ottobren rille-kaavalla. Materiaali on Myllymuksuilta keltaraidallista bambujoustofroteeta.
Niin juu ja tuttinauhoja jouduttiin tuunaamaan kun vanhoista napsui poikki muoviset kiinnitysnipsut (siis ne millä nauha tulee vaatteeseen kiinni). Nappasin tuttilenksut talteen, kiinnitysnipsut saatiin vanhoista kulahtaneista hanskojen pitimistä ja ihanat nauhat on joskus Iinulta tilattuja.
Joululahjoja ei juurikaan omasta pajasta tänä vuonna paljastu ja sekös minua harmittaa kovin. Ensi vuonna sitten paremmalla ajalla. Nyt nuo kaksi pienintä vaativat siihen malliin äidin huomion ja perään katsomisen ettei voi edes kuvitella istuvansa ompelukoneen ääreen ilman lapsenvahtia. Voinette mielessänne kuvitella 1-vuotiaan jokapaikantutkijan ja 3-vuotiaan "emmä mitään tee" tihulaisen.
2 kommenttia:
Ihana auringonkeltainen paita:)
Tämäkin paja on ryytynyt, ei vaan jaksa kokopäivätyön ja tämän pimeyden alla...
Tuollaisia pieniä juttuja kyllä voisi tehdä,kuten tuttiketjuja ja avaimenperiä.
kiva paita, ja hirmu kiva blogi muutenkin...kivasti asioita monesta eri aiheesta...
Lähetä kommentti